No nyt on pakko myöntää, että koin heikon hetken tuossa eilen, ja aloin luulottelemaan itselleni että kaipaan parisuhdetta. Sitä toista puoliskoa, jonka kanssa voisi käydä koiran kanssa lenkillä, ettei tarvisi yksin tuolle karvakaverille pulista. Tehdä ruokaa, ettei aina jäisi kattilan pohjalle sapuskaa, kuin olisin ruokaa tehdessäni kuvitellut olevani pieni kylä. Istua katsomassa elokuvaa, jotta olisi joku kenelle kitistä leffan epäkohdista sen sijaan että puhisen turhautuneena yksikseni kun ananas saa aikaan ydinräjähdyksen kun sen heittää vihollista kohti.
Onneki tänään, kaiken tuon pohdinnan jälkeen tulin järkiini ja koin taas herätyksen…..
Ensinnäkin. Lenkille voi kutsua ystävän, ainakin satunnaisesti varmasti seuraa löytyy. Ja toisinaan on mukava jalotella ihan vaan keskenään kirpeessä iltailmassa. Vaikka teenkin ruokaa kuin kuvittelisin olevani 300 kiloinen pohjaton kaivo, niin mukavampi sillä on sitten hemmotella vaikka vanhempia seuraavana päivänä kylään mennessä, kuin että tarvisi jakaa vaikkapa lihapata jonkun kanssa heti. Voihan olla että päivän kuluessa nälkä yllättää yhä uudestaan, ja silloin ei ainakaan tarvitse miettiä vieläkö pataa on, vai onko joku jo hotkaissut sen parempiin mahoihin.
Mitä siihen leffaseuraan tulee, pätee kaverisääntö myös tähän dilemmaan. Ja saisi olla melko pitkäpinnainen kolmijalkainen joka illasta toiseen jaksaisi katsella mun kanssa leffoja. Mä kun spottaan heti kaikki epäkohdat ja tuhisen ja puhisen niistä, eli toisinsanoen oon erittäin raivostuttavaa leffaseuraa. Kerran tai pari vielä menee huumorilla, mutta varmasti kumppani jossain kohtaa kyllästyisi mun pakkomielteeseeni haukkua likipitäen kaikki leffat kuin paraskin kriitikko, joten lopputulos olisi, että riitaahan siitä pidemmän päälle vain tulisi.
Näin siis pohdein ja selvitin itselleni miksi parisuhde ei omassa elämässä ole pop!
Miksi laittaa itsensä tietentahtoin tilanteeseen, jossa täytyy kunnioittaa toisen mielipiteitä ja rajoja, kun yksikseen saa tehdä, mennä ja olla miten haluaa ja missä haluaa. Ei tarvitse kiukutella wc-pytyn kannen oletusasennosta, se on siinä asennossa mihin minä sen jätän, thats that. Jos koen tarvetta kiukutella siitä, saan kyllä itseni melko äkkiä rauhoittumaan kun selitän itselleni että näin tämä nyt menee, mitäs jätit kannen alas tahi ylös, miten vain.
Osaan käyttää työkaluja ja vaihtaa itse lampun kattoon. En halua miehen egoa pönkittääkseni esittää repsukkaa joka ei kykene hoitamaan vinksottavia kaapinovia tai palaneita lamppuja kuntoon.
Ja mitä jos muuntautuisin tällaiseksi onnettomaksi bimboksi joka ei osaa saunaa laittaa lämpeämään, mitäs sitten kun mies yhtäkkiä lähteekin lätkimään jonkun vielä bimbomman otuksen kanssa, mites sitten suu pannaan…. Sitten pitäisi jo alkaa niiksi onnettomiksi raukoiksi jotka pisimmillään ovat vailla parisuhdetta kaksi viikkoa kerrallaan, ja sekin on jo liikaa.
Sinkkuus kunniaan!!! I LOVE IT!!!! <3 <3 <3 <3 <3 <3
Toiset on luotu parisuhteilemaan, toiset rakastamaan sinkkuuttaan!
Tos, teeks, hei!
Merkinnät RSS-syötteenä